![]() |
TARINA SHOP TUOTTEET PALVELUT YHTEYSTIEDOT BLOG |
PALVELUT
Tarjoamme arvotekstiilien huolto- ja korjauspalvelua (ryijyt ja itämaiset matot). Arvotekstiili on usein muisto menneestä ajasta ja siihen liittyy vahvaa tunnearvoa. Arvotekstiilillä on usein myös taiteellista ja kaupallista arvoa ja siksikin on tärkeää säilyttää tekstiili myös tuleville sukupolville. Korjaustoimenpiteet voivat olla myös ennaltaehkäiseviä, esimerkiksi tekstiilin reunojen vahvistamista, tekstiilin puhdistamista tai oikeanlaiseen ripustusratkaisun toteuttamista. Yleisimpiä korjaustoimenpiteitä ovat tekstiilin hapsujen korjaus, tekstiilin reunan korjaus tai jonkin yksittäisen, vaurioituneen kohdan korjaus. Kaikessa tekemisessämme vaalimme tekstiilin alkuperää ja teemme siten korjaukset mahdollisimman huomaamattomasti ja vähin elein, tekstiilin alkuperää ja arvoa kunnioittaen. Tekstiilien korjaamiseen käytämme pelkästään aitoja, kasvivärjättyjä, kotimaisia luonnonmateriaalilankoja, esimerkiksi Vuorelman ryijy- ja pellavalankaa ja Wetterhoffin karstavillalankaa. Teemme mielellämme arvotekstiilin korjaamisesta kokonaishinta-arvion ennen työhön ryhtymistä. Toimimme tuntihintaveloituksella tai sopimalla korjauksen kokonaiskustannuksesta tietyn hinnan. Arvotekstiili on aina sijoitus omistajalleen ja siksi niiden kunnosta ja käyttökelpoisuudesta kannattaa huolehtia! Sirpa Linnanmäki Tekstiilitaiteilija / artenomi, käsi- ja taideteollisuusopettaja Yli 10 vuoden kokemus arvotekstiilien korjaamisesta, huollosta ja alan kouluttamisesta (Wetterhoff-säätiö, Stockmann). |
![]() |
